Vaikutukset luontoon

Käytettäessä kuumaa vettä rikkakasvien torjuntaan, varmistamme elinkaarivaikutuksen (LCA) jäävän huomattavan pieniksi verrattuna herbisidien käyttöön. Vaikutuksia syntyy lähinnä diesel-polttoaineen käytöstä ja senkin vaikutuksia voidaan pienentää laitteiston hyvällä hyötysuhteella ja polttoainevalinnalla.

Glyfosaatin käyttö on ollut puheenaiheena maailmanlaajuisesti. Kesällä 2015 WHO:n alainen syöpäjärjestö IARC julkaisi arvion, jonka mukaan glyfosaatti on ihmiselle todennäköisesti syöpää aiheuttava aine. EU:ssa glyfosaatin käyttö sai jatkoaikaa 31.12.2017 saakka. Jäsenmaat antoivat marraskuun lopussa 2017 tiukan äänestyksen jälkeen glyfosaatille jatkoaikaa 2022 saakka. Euroopan parlamentti on antanut kannanoton, jossa kehotetaan luopumaan glyfosaatin käytöstä kokonaan vuoteen 2022 mennessä.

Monet järjestöt ja maat vaativat glyfosaatille totaalikieltoa. Sosiaalinen paine ohjaa myös valitsemaan kemikaalittoman vaihtoehdon riippumatta säädöksistä.

Tehoaineena100°C vesi

Veden teho rikkakasvien torjunnassa perustuu äkilliseen suureen energia-annokseen, joka aiheuttaa tuhoa kasvin solurakenteessa. Vesi on erittäin hyvä väliaine siirtämään lämpöä sen suuren lämpökapasiteetin 4,18 kj/kg/K ansiosta. Höyryllä vastaava arvo on 2,08 ja ilmalla 1,01.

Useimmilla kasveilla on luonnostaan mekanismi, joka suojelee niitä esimerkiksi metstäpaloilta. Kuuma vesi puolestaan ei ole luonnollinen uhka kasville, joten niille ei ole kehittynyt mekanismia siltä suojautumiseen. Veden tunkeutuessa sekä kasvustoon että juuristoon, joiden kasvupiste sijaitsee maanpinnan tasossa tai sen alla.