Vieraslajit ovat kasvava haaste monille kunnille. Ne heikentävät luonnon monimuotoisuutta, vaikeuttavat viheralueiden ja katujen kunnossapitoa sekä lisäävät kustannuksia. Mitä pidempään torjuntaa lykätään, sitä nopeammin ongelma ja sen kustannukset kasvavat.

Miksi torjua vieraslajikasveja kuumalla vedellä?

Kun haitalliset vieraslajit, kuten jättiputki, japanintatar ja lupiini, pääsevät leviämään, niiden hävittäminen käy nopeasti vaikeaksi ja kalliiksi. Syvälle juurtuneet kasvustot voivat vaatia jopa maanvaihtoa, joka maksaa tuhansia euroja kohteelta. Pelkät jätemaksut ovat n. 120€/tonni ja riskinä on aina, että vieraslaji leviää maamassojen mukana muualle.

Käsin kitkeminen ei myöskään ole käytännössä toimiva ratkaisu. Vaikka se saattaa hetkellisesti hidastaa leviämistä, menetelmä on hyvin työläs ja harvoin pysyvä. Kasvit uusiutuvat nopeasti, sillä juuret jäävät maahan ja jo pienestä juurenpalasta voi kasvaa uusi yksilö.

Sen sijaan varhainen ja säännöllinen kuumavesikäsittely pysäyttää leviämisen jo alkuvaiheessa ja pitää torjuntakustannukset hallinnassa. Riittävällä annostuksella maahan saadaan siirrettyä suuri määrä lämpöenergiaa, joka nostaa juuria ympäröivän maan lämpötilan helposti 60–80 asteeseen, hetkellisesti jopa lähelle 100 astetta. Koska maa on erinomainen eriste, se säilyttää lämmön riittävällä tasolla kymmeniä minuutteja kasvin juuriston kriittisissä osissa. Piikkisuutin tehostaa entisestään käsittelyn tehoa ja on hyvin nähtävissä, miten vesi ”etsii” helpoimman reitin edetä maassa, eli juurien läheisyydessä, jossa maa on kuohkeampaa.

Kuumavesikäsittely tapahtuu aina esiintymisalueella, joka estää haitallisten vieraslajien levittämisen. Kun torjunta sisällytetään osaksi kunnossapidon vuosittaista työtä, tuloksia syntyy ja kustannukset pysyvät kohtuullisina.

EWK PRO -sarjan piikkisuutin mahdollistaa tehokkaan juurien tuhoamisen sitkeämpienkin lajien kohdalla.

Kalleimmat ja yleisimmät vieraslajit kunnissa

Suomessa kunnille eniten haasteita aiheuttavat mm.:

  • Jättiputki (Heracleum mantegazzianum), joka on erittäin haitallinen ja jopa terveydelle vaarallinen; leviää nopeasti ja vaikea poistaa käsin.
  • Japanintatar (Fallopia japonica), joka tunkeutuu rakenteisiin ja voi vaurioittaa asfalttia ja perustuksia.
  • Lupiini (Lupinus polyphyllus), joka on näyttävä, mutta syrjäyttää luonnonvaraisia niittykasveja ja köyhdyttää pölyttäjien elinympäristöjä.
  • Jättipalsami (Impatiens glandulifera), joka leviää nopeasti kosteilla alueilla, tukahduttaa muuta kasvillisuutta ja kulkeutuu helposti vesistöjen mukana.
  • Kurtturuusu (Rosa rugosa), joka muodostaa tiheitä pensaikkoja rannoille ja tienvarsille, syrjäyttää alkuperäislajeja ja vaikeuttaa alueiden hoitoa.

Tutustu Haaparannassa toteutettuun vieraslajitorjuntaprojektiin >>>

Luonto ja kassa kiittää

Vieraslajien torjunta on paitsi ympäristöteko myös taloudellisesti järkevää kunnossapitoa. Varhainen torjunta ehkäisee kallista maanvaihtoa, infrastruktuurivaurioita ja laajoja kunnostustöitä.

Lisäksi hoidetut viheralueet ja tienvarret parantavat kunnan houkuttelevuutta, turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Vieraslajien hallinta tukee myös kuntien ilmasto- ja luonnonhoitotavoitteita, joita painotetaan yhä enemmän valtion ja EU:n rahoitusohjelmissa.

Kuumavesimenetelmän hyödyt vieraslajien torjunnassa

Eco Weedkillerin kuumavesimenetelmä tuhoaa kasvin juurineen kuumalla vedellä, täysin ilman kemikaaleja ja vahingoittamatta ympäröivää kasvillisuutta tai maaperää.
Menetelmä on kunnille erityisen houkutteleva, koska se on:

  • Kustannustehokas: ei tarvetta maanvaihdolle tai suurille maisemointitoimenpiteille.
  • Turvallinen: ei kemikaalijäämiä eikä riskejä työntekijöille tai asukkaille.
  • Hallittu: kasvit tuhotaan esiintymisalueella, joten siemeniä tai juuria ei siirry muualle.
  • Ympäristöystävällinen: tukee kunnan kestävän kehityksen tavoitteita.
  • Tehokas: kuuma vesi siirtää suuren määrän lämpöenergiaa suoraan juuriin, mikä tuhoaa solukon nopeasti.
  • Ergonominen: käsittely on tehokasta ja rasittaa käyttäjää huomattavasti vähemmän kuin käsin kitkeminen.

 

Kiehuvan veden vaikutus kasvin juuriin

Kiehuva, noin 100-asteinen vesi tuhoaa kasvin juuret nopeasti useilla solutason mekanismeilla. Kuumuus saa solujen proteiinit denaturoitumaan jo noin 45 °C:ssa ja korkeammat lämpötilat vahingoittavat juuristoa pysyvästi.

Mitä juurissa tapahtuu?

  • Proteiinien denaturoituminen: Kuumuus muuttaa solujen proteiinien rakennetta, jolloin elintärkeät aineenvaihduntaprosessit pysähtyvät.
  • Solukalvojen hajoaminen: Lipideistä koostuvat solukalvot sulavat ja rikkoutuvat, mikä aiheuttaa solun sisällön vuotamisen ja nopean solukuoleman.
  • Kudosten vaurioituminen: Johtosolukko, joka kuljettaa vettä ja ravinteita, tuhoutuu eikä juuristo pysty enää toimimaan.
  • Välitön solukuolema: Korkea lämpötila tappaa juurisolut sekunneissa lämpöshokin seurauksena.

Lopputulos:
Juuristo menettää toimintakykynsä kokonaan, mikä johtaa kasvin kuivumiseen ja kuolemaan.

Katso video lupiinin kuumavesikäsittelystä >>>

Tutkimme jatkuvasti uusia käyttökohteita

Kehitämme parhaillaan menetelmäämme myös puuntaimien torjuntaan paikoissa, joissa ne kasvavat ei-toivotusti, esimerkiksi katualueilla, hulevesiuomissa ja viherkaistoilla. Ensimmäiset tulokset ovat lupaavia ja kevätkausi näyttää lopullisesti, kuinka hyvin menetelmä soveltuu tähän käyttöön.

Ylivieskassa aloitettiin kesällä myös haitallisen Viitapihlaja-angervon torjuntaprojekti, jossa selvitetään eri menetelmien tehokkuutta ja kustannuksia. Kuumavesikäsittelymme lisäksi kokeilussa on eri mekaanisia torjuntavaihtoehtoja aina peittämisestä kasvien poistamiseen kaivinkoneella sekä yhdistelmiä näistä. Kuumavesikäsittelyn toteutti puutarhuri Anu Ainasoja EWK PRO 10 vuokralaitteella.

Ylivieskassa aloitettiin heinäkuussa Viitapihlaja-angervon torjuntakokeilu eri menetelmillä. Menetelminä raivaus, tukistus, kattaminen, kuumavesi (Eco Weedkiller) sekä kasvien poistaminen juurineen kaivinkoneella.

Hallittu torjunta on investointi tulevaisuuteen

Vieraslajit leviävät nopeasti, mutta niiden torjunta on hallittavissa, kun käytössä on oikeat menetelmät. Ottamalla Eco Weedkiller -kuumavesikäsittelyn osaksi kunnallista ylläpitoa kunta voi pysäyttää leviämisen ajoissa, vähentää kustannuksia ja suojella sekä ympäristöä että infrastruktuuria.

Aloita vieraslajien torjunta kuumalla vedellä valitsemalla sinulle sopiva paketti:

  1. Koulutus/perehdytys vieraslajien torjuntaan kuumalla vedellä
  2. Vuokralaite + koulutus
  3. Vieraslajien torjuntaa palveluna
  4. Laite omaksi + koulutus

Ota yhteyttä
Kimmo Kärki
[email protected]
+358 50 490 0085